Palvelut

Autourheilupaketti soveltuu erinomaisesti esimerkiksi yrityksille, jotka haluavat henkilökunnalleen tai asiakkailleen erilaisen yhdessäolohetken. 

Tarvittavat suojavarusteet:
ajopuku, kypärä ja hanskat kuuluvat pakettiin. Asiantuntevat ja kokeneet ohjaajat opastavat ja takaavat turvallisuuden. Talvella järjestämme liukkaan kelin ajoharjoituksia, kesällä koulutusta, kursseja ja leirejä.

Jokkis-kilpailut ovat olleet Lomaparatiisin hittituote jo kauan aikaa, eikä suosiolle näy loppua.

Tule ihmeessä kokeilemaan ja ihastu!

Moottorikelkkasafareilla
pääsee tutustumaan vauhdin hurmaan. Toteutamme retket luontoon asiakkaan toiveiden mukaan. Matkan varrella on mukava pysähtyä hetkeksi lämpimälle laavulle makkaraa paistamaan sekä hörppäämään kuppi kuumaa nokipannukahvia.

Autojalkapallo on vauhdikas uutuus-tuote Lomaparatiisissa. Siihen ihastuvat perheen pienimmät ja miksei isommatkin henkilöt. Kymmenellä yhden hengen sekä kahdella kahden hengen autolla saa isommankin pelin aikaiseksi.

Katso esittelyvideo 

Autojalkapalloa pelataan neljän hengen joukkuein eli kentällä on kahdeksan autoa kerrallaan.

Savusaunassa on hyvä rentoutua tapahtumarikkaan päivän jälkeen. Tilaa on kahdellekymmenelle henkilölle, joten saunoa voi isommassakin porukassa. Tunnelmallinen savusauna auttaa hyvin rentoutumaan ja unohtamaan arjen kiireet. Meillä on myös pienempi jatkuvalämmitteinen sauna kuudelle hengelle.

Maatila-, mökki- ja aittamajoitus kuuluvat erottamattomasti maaseudulla sijaitsevaan lomakohteeseen. Viihtyisät ja kodikkaat majoitustilamme on peruskorjattu vuonna 2000. Vuodepaikkoja on 50 henkilölle ja ne ovat ympärivuotisessa käytössä. Myös pitkän matkan taittaneita retkeilijöitä ajatellen meillä on tilaa karavaanari-autoille.

Kokous/ ruokailutilat ovat erittäin viihtyisät. Perinteisellä maittavalla ruoalla on ilo täyttää kupunsa ja seurustelu ystävien kesken on helppoa isojen pöytien ansiosta.
Herkullinen aamiainen kuuluu majoitukseen.

Räätälöidyt paketit tarjoavat varmasti jokaiselle jotain. Talvisen elämyspaketin voi rakentaa vaikkapa moottorikelkkailusta ja hiihdosta, kesäisin vaelletaan luontopoluilla.

Järjestämme myös muita tilaisuuksia: kokoukset, häät, sukujuhlat, pikkujoulut, saunaillat, lasten musiikki- ja seurakuntaleirit sekä muut juhlat tarjoiluineen.
Kerro toivomuksesi, me toteutamme sen!

Soittele vapaita aikoja ja varaa ajoissa oma lomapakettisi!